1.1.2015 se sitten virallisesti alkaa - 3-päiväinen työviikko ja osatyökyvyttömyyseläke. Viimeiset vahvistusblanketit on kulkeneet minun, työnantajan ja Kevan välillä, ja Kevasta tuli päätös otk-eläkkeestä. Se kesän jälkeen tullut kirjehän oli siis ennakkopäätös. Muutamalla eurolla olivat tarkentuneet sekä palkkaraja että eläkkeen määrä. Ilmeisesti ennakkopäätöksen jälkeen kertyneet eläkemaksut oli laskettu mukaan.
Näin ollen mulla on enää yksi täysi työviikko jäljellä, ikinä!! Ei pysty kykene ymmärtämään! Ja vuosi alkaa vielä rikkonaisella viikolla - ensimmäinen työpäivä on ma 5.1., mutta heti loppiainen on vapaapäivä ja viikko sitä myöten kaksipäiväinen. Meillä kun on töissä suositus, että kaikki vajaata viikkoa tekevät pitävät vapaansa loppuviikosta. Mun työviikko on siis ma-ke. Mutta kun työaika on 20 tuntia, se tekee tarkalleen 6 tuntia ja 42 minuuttia per päivä, eli ei normipäivää 7 tuntia ja 15 minuuttia. Olenkin työajanseurantajärjestelmän painajainen ja minulle pitänee tehdä sinne ihan ikioma laskentamalli :-)
Tuleva osa-aikaisuuteni on nyt myös koko talon tiedossa (toki syytä ei julkistettu, mutta olen sen lähikollegoille kertonut + kaikille, jotka ovat asiasta tulleet juttelemaan). En tiedä mitä kukin on asiasta ajatellut - tätähän minä vähän pelkäsin etukäteen - mutta virkistävää on, ettei osa ole reagoinut siihen mitenkäään. Eli kunhan hommat hoituu, niin EVVK. Siis positiivisessa mielessä!
Yksi työkaveri tuli sen sijaan erityisen myötätuntoisena kysymään, jouduinko kovin taistelemaan eläkkeen puolesta. Hänen äidillään oli pahoja selkävaivoja ja paljon sairaslomia, mutta osatyökyvyttömyyseläkettä ei herunut. Siitä muistui mieleen Lihastautiliitosta saamani evästykset, että yleensä lihastautidiagnoosin kanssa ei ole ollut ongelmia otk-eläkkeen saamisessa. Sen sijaan jopa huonommassa kunnossa oleva työntekijä ilman diagnoosia joutuu toden totta taistelemaan ja joskus turhaan. Olen muutenkin törmännyt tuohon verbiin 'taistella' kun on kyse sosiaalietuuksien hakemisesta. Mitähän se kertookaan meidän sosiaaliturvasta...
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Mikä ihmeen osatyökyvyttömyyseläke??
Tällä kertaa seuraa asiaan kuuluva infopläjäys :-) Itsekään en ollut kuullut mistään osatyökyvyttömyyseläkkeestä ennen kuin osallistuin Lihastautiliiton kuntoutuskurssille. Siellä innokas sosiaalityöntekijä oli vakuuttunut, että olisin siltä istumalta täyttänyt eläkkeen myöntämiskriteerit. Mutta asia oli minulle uusi, joten sitä piti muutama vuosi sulatella... ja kun sinä aikana myös kunto putosi, niin asia alkoikin tuntua ajankohtaiselta ja hyvältä mahdollisuudelta.
Tässä muokattua ja kommentoitua infoa oman eläkelaitokseni Kevan sivuilta.
Perusedellytys osatyökyvyttömyyseläkkeelle on siis, että työntekijän työkyky on alentunut vähintään 40 %, mutta hän selviytyy kuitenkin osa-aikatyöstä tai kevyemmistä työtehtävistä. Osatyökyvyttömyyseläkettä voi hakea kokoaikatyössä ollessa, eikä hakijalla tarvitse olla sairauspoissaolojaksoja. Näin homma meni myös minun kohdallani, eli sairauspoissaoloja ei ollut, mutta työterveyslääkärin ja etenkin oman neurologin lausunnot painoi hakemuksen käsittelyssä.
Hakemus toimitetaan omalle eläkelaitokselle ja sen liitteeksi tulee mm. lääkärintodistukset. Käsittääkseni niillä on iso merkitys, koska eläkelaitos arvioi henkilön työkykyä pelkän hakemuksen perusteella. Jos osatyökyvyttömyyseläke myönnetään, postissa tulee 9 kk voimassa oleva ennakkopäätös, josta käy ilmi maksettavan osatyökyvyttömyyseläkkeen määrä (=puolet täyden työkyvyttömyyseläkkeen määrästä). Tuon 9 kuukauden aikana voi sitten harkita, ottaako eläkkeen vastaan ja sopia käytännön työjärjestelyistä työnantajan kanssa.
Osatyökyvyttömyyseläkkeen aikana voi ansaita enintään 60 % aiemmasta ansiotasosta, mutta tuossa ennakkopäätöksessä ilmoitetaan tarkka ansioraja. Sen pohjalta lasketaan sitten osatyökyvyttömyyseläkkeen aikainen viikkotyöaika. Minun kohdallani se on 20 tuntia, mikä on muuten myös minimityöaika, jotta lomaa kertyy normaalisti! Jos ansioraja ylittyy, eläkkeen maksu voidaan keskeyttää tai jättää lepäämään. Eläkkeen voi jättää lepäämään kolmeksi kuukaudeksi - kahdeksi vuodeksi. Eli sellainenkin mahdollisuus on, että palaa välillä joksikin aikaa täyspäiväiseksi, jos voimat siihen riittää.
Eli tällainen systeemi on kyseessä. En osaa vielä arvioida, minkä verran käteen jäävät tulot käytännössä putoaa, vaikka mulla onkin tiedossa ansioraja=palkka ja osatyökyvyttömyyseläkkeen määrä. Viimeinen sana kun on verottajalla... Mutta olen aika vakuuttunut siitä, että tämä on ihan hyvä diili :-)
Tässä muokattua ja kommentoitua infoa oman eläkelaitokseni Kevan sivuilta.
Perusedellytys osatyökyvyttömyyseläkkeelle on siis, että työntekijän työkyky on alentunut vähintään 40 %, mutta hän selviytyy kuitenkin osa-aikatyöstä tai kevyemmistä työtehtävistä. Osatyökyvyttömyyseläkettä voi hakea kokoaikatyössä ollessa, eikä hakijalla tarvitse olla sairauspoissaolojaksoja. Näin homma meni myös minun kohdallani, eli sairauspoissaoloja ei ollut, mutta työterveyslääkärin ja etenkin oman neurologin lausunnot painoi hakemuksen käsittelyssä.
Hakemus toimitetaan omalle eläkelaitokselle ja sen liitteeksi tulee mm. lääkärintodistukset. Käsittääkseni niillä on iso merkitys, koska eläkelaitos arvioi henkilön työkykyä pelkän hakemuksen perusteella. Jos osatyökyvyttömyyseläke myönnetään, postissa tulee 9 kk voimassa oleva ennakkopäätös, josta käy ilmi maksettavan osatyökyvyttömyyseläkkeen määrä (=puolet täyden työkyvyttömyyseläkkeen määrästä). Tuon 9 kuukauden aikana voi sitten harkita, ottaako eläkkeen vastaan ja sopia käytännön työjärjestelyistä työnantajan kanssa.
Osatyökyvyttömyyseläkkeen aikana voi ansaita enintään 60 % aiemmasta ansiotasosta, mutta tuossa ennakkopäätöksessä ilmoitetaan tarkka ansioraja. Sen pohjalta lasketaan sitten osatyökyvyttömyyseläkkeen aikainen viikkotyöaika. Minun kohdallani se on 20 tuntia, mikä on muuten myös minimityöaika, jotta lomaa kertyy normaalisti! Jos ansioraja ylittyy, eläkkeen maksu voidaan keskeyttää tai jättää lepäämään. Eläkkeen voi jättää lepäämään kolmeksi kuukaudeksi - kahdeksi vuodeksi. Eli sellainenkin mahdollisuus on, että palaa välillä joksikin aikaa täyspäiväiseksi, jos voimat siihen riittää.
Eli tällainen systeemi on kyseessä. En osaa vielä arvioida, minkä verran käteen jäävät tulot käytännössä putoaa, vaikka mulla onkin tiedossa ansioraja=palkka ja osatyökyvyttömyyseläkkeen määrä. Viimeinen sana kun on verottajalla... Mutta olen aika vakuuttunut siitä, että tämä on ihan hyvä diili :-)
maanantai 17. marraskuuta 2014
Mitä, eihän susta näy mitään päälle päin!
Elämäni osatyökyvyttömyyseläkeläisenä alkaa vuoden vaihteessa. Siinä siis se elämänmuutos, johon on reilun vuoden verran tähdätty ja jota on tässä syksyn mittaan valmisteltu. Ja kyllä se tulee tarpeeseen! Olen tässä syksyllä ollut välillä rättiväsynyt ja lomapäivällä pidennetyt viikonloput on menneet palautumiseen - yöunia kellon ympäri ja kunnon päikkärit päälle. Eipä ihme, ettei blogin kirjoittaminenkaan ole oikein onnistunut...
Eilen sain esimakua siitä, mitä voi olla edessä (tai ainakin selän takana) kun kerron, että jään osatyökyvyttömyyseläkkeelle ja teen 3-päiväistä työviikkoa: "Siis mitä? Mikä sairaus? Mutta eihän susta näy mitään päälle päin? Vaikuttaako se aivoihin?" Kyseesssä sukulainen, joka tietää ainakin jalkaleikkauksistani, mutta on tuskin muuten omistanut ajatustakaaan meikäläisen terveydelle...
Eihän siinä mitään, kerroin rauhallisesti mistä on kyse - ja mistä ei, eli mahdollisia vaikutuksia aivoihin ei sentään ole tiedossa. Tai jos on, niin ihan jostain muusta syystä :-) Ja että osatyökykyisyys liittyy lähinnä työn määrään, ei laatuun!
Moni ei tästä vielä tiedä työpaikallakaan. Ei ole ihan helppo kertoa - no muun muassa edellä kuvattujen keskustelujen pelosta. Mutta onneksi mulla on ihania ja kannustavia työkavereita. Toisaalta asiaa pitää itsekin vielä sulatella. Tyyliin tässä se ura sitten oli, samassa työpaikassa sinnitellään niin kauan kuin jaksetaan. Kunhan en toivottavasti muutu kiviriipaksi työnantajalle sitä ennen.
Ja toisaalta - olenko minä nyt sitten oikeasti niin huonokuntoinen, että olen tähän oikeutettu? Vai olenko itsekäs ja pääsen jotenkin ihmeellisesti liian helpolla? Tai: päästän itse itseni liian helpolla enkä vain yritä tarpeeksi?
Amerikkalaisen potilasyhdistyksen FB-palstalla tuntuu joillakin olevan mottona että "I have CMT but it doesn't define me". Eli vaikka minulla on CMT/HMSN, niin se ei määrää tekemisiäni. Mutta mutta... kyllä sairaus vaan vaikuttaa aika moneen asiaan, ainakin jos ajattelee fyysistä suorituskykyä. Sisua ja tahtoa löytyy senkin edestä, mutta ei minusta silti maratoonariksi, balettitanssijaksi taikka pianistiksi olisi. Minusta sairaus asettaa rajoja, ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin minulla ainakin se jaksamisen raja on nyt tullut vastaan. Tykkään työstäni, mutta en halua lentää täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle kehäraakkina ennen 50-vuotispäivää.
Pitänee siis opetella olemaan terveesti itsekäs.
Eilen sain esimakua siitä, mitä voi olla edessä (tai ainakin selän takana) kun kerron, että jään osatyökyvyttömyyseläkkeelle ja teen 3-päiväistä työviikkoa: "Siis mitä? Mikä sairaus? Mutta eihän susta näy mitään päälle päin? Vaikuttaako se aivoihin?" Kyseesssä sukulainen, joka tietää ainakin jalkaleikkauksistani, mutta on tuskin muuten omistanut ajatustakaaan meikäläisen terveydelle...
Eihän siinä mitään, kerroin rauhallisesti mistä on kyse - ja mistä ei, eli mahdollisia vaikutuksia aivoihin ei sentään ole tiedossa. Tai jos on, niin ihan jostain muusta syystä :-) Ja että osatyökykyisyys liittyy lähinnä työn määrään, ei laatuun!
Moni ei tästä vielä tiedä työpaikallakaan. Ei ole ihan helppo kertoa - no muun muassa edellä kuvattujen keskustelujen pelosta. Mutta onneksi mulla on ihania ja kannustavia työkavereita. Toisaalta asiaa pitää itsekin vielä sulatella. Tyyliin tässä se ura sitten oli, samassa työpaikassa sinnitellään niin kauan kuin jaksetaan. Kunhan en toivottavasti muutu kiviriipaksi työnantajalle sitä ennen.
Ja toisaalta - olenko minä nyt sitten oikeasti niin huonokuntoinen, että olen tähän oikeutettu? Vai olenko itsekäs ja pääsen jotenkin ihmeellisesti liian helpolla? Tai: päästän itse itseni liian helpolla enkä vain yritä tarpeeksi?
Amerikkalaisen potilasyhdistyksen FB-palstalla tuntuu joillakin olevan mottona että "I have CMT but it doesn't define me". Eli vaikka minulla on CMT/HMSN, niin se ei määrää tekemisiäni. Mutta mutta... kyllä sairaus vaan vaikuttaa aika moneen asiaan, ainakin jos ajattelee fyysistä suorituskykyä. Sisua ja tahtoa löytyy senkin edestä, mutta ei minusta silti maratoonariksi, balettitanssijaksi taikka pianistiksi olisi. Minusta sairaus asettaa rajoja, ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin minulla ainakin se jaksamisen raja on nyt tullut vastaan. Tykkään työstäni, mutta en halua lentää täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle kehäraakkina ennen 50-vuotispäivää.
Pitänee siis opetella olemaan terveesti itsekäs.
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Syyskuu on CMT/HMSN-kuukausi!
Maailmalla syyskuu on nimetty CMT-kuukaudeksi, tarkoituksena levittää tietoisuutta tästä sairaudesta. Minusta tuntuu että meilläkin kaivattaisiin jotain vastaavaa...
Tässä Facebookin CMT-ryhmästä kopsattu banneri, joka on minusta aika osuva:
Hyvää syyskuuta kaikille!
Tässä Facebookin CMT-ryhmästä kopsattu banneri, joka on minusta aika osuva:
Hyvää syyskuuta kaikille!
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Uusia tuulia
Näinhän siinä taas kävi, että pari kuukautta ehti hujahtaa ennen tätä postausta, vaikka niin suurella innolla palasin blogin pariin... Mutta normiarjessa ei vaan ehdi ja jaksa juuri mitään ylimääräistä pakollisten kuvioiden ohella. Huoh.
Minusta tuntuu, että pari viime vuotta on olleet erityisen stressaavia ja että hömssi on ottanut samaan aikaan harppauksia eteenpäin. Leikkaukset ja apuvälineet on auttaneet pitkälle, mutta nyt on särkyä ja heikotusta sun muuta. Ja se väsymys. On ihan käsittämätöntä, että milloin tahansa voisi käydä nukkumaan, vetää parin tunnin päikkärit ja herätä ei-juuri-yhtään-virkistyneeenä.
Vuosi sitten kesäloman jälkeen iski ahdistus. Miten ihmeessä selviän normiarjesta työmatkoineen päivineen. Tunne oli niin voimakas, että se pakotti uskaltamaan: otin asian esille töissä ensin pomon ja sitten omien tiimiläisten kanssa, kävin työterveyspsykologilla ja sitten lääkärillä. Et usko miten vaikea on saada sanottua ääneen, etten enää jaksa... Onneksi kaikki suhtautuivat asiaan positiivisesti ja sain vähän kevennettyä työnkuvaani.
Samalla kypsyi päätös hakea osatyökyvyttömyyseläkettä. Mikä sanahirvitys :-) Kuntoutuskurssilla sosiaalityöntekijä ehdotti sitä jo neljä vuotta sitten, mutta silloin se tuntui ihan utopialta. Minäkö? Eihän nyt sentään! Mutta niin vain hömssi sai minut pehmitettyä ja talven aikana ramppasin HYKSin neurologilla, fysioterapeutilla ja toimintaterapeutilla lausuntojen perässä.
Vetkuttelin hakemuksen tekoa vielä oman aikani, mutta juhannuksen jälkeen paperipumaska lähti Kevan käsittelyyn. Ehdin kertaalleen soitella peräänkin, mutta jo elokuun alussa tuli vastaus. Kirjekuori oli lupaavan paksu - ja päätös myönteinen! Helpotus oli suuri, joten töiden aloitus kesäloman jälkeen sujui tänä vuonna huomattavasti kevyemmin kuin vuosi sitten. Työtehtävien muokkaaminen on parhaillaan työn alla, ja tavoitteena on, että aloittaisin osa-aikaisen työskentelyn vuoden vaihteessa.
Kaikesta huolimatta tunnen samalla luopumisen tuskaa. Työ ja työyhteisö on minulle iso juttu, ja olen sitoutunut työtehtäviini - kunnianhimoakin kai. Nyt pitää osata luopua tietystä asioista ja keskittyä enemmän omaan elämään ja itsestä huolehtimiseen. Ihan hullua, mutta tunnen melkein huonoa omaatuntoa! Lisäksi pitää tsempata itsensä kohtaamaan ihmisten ihmettelyjä ja kysymyksiä osatyökyvyttömyydestäni, hömssi kun ei tunnetusti lue otsikossa tikkukirjaimin.
Uusia tuulia ja mahdollisuuksia on siis luvassa, vaikka se sopeutumistakin vaatii. Mutta onhan tässä koko syksy aikaa...
Minusta tuntuu, että pari viime vuotta on olleet erityisen stressaavia ja että hömssi on ottanut samaan aikaan harppauksia eteenpäin. Leikkaukset ja apuvälineet on auttaneet pitkälle, mutta nyt on särkyä ja heikotusta sun muuta. Ja se väsymys. On ihan käsittämätöntä, että milloin tahansa voisi käydä nukkumaan, vetää parin tunnin päikkärit ja herätä ei-juuri-yhtään-virkistyneeenä.
Vuosi sitten kesäloman jälkeen iski ahdistus. Miten ihmeessä selviän normiarjesta työmatkoineen päivineen. Tunne oli niin voimakas, että se pakotti uskaltamaan: otin asian esille töissä ensin pomon ja sitten omien tiimiläisten kanssa, kävin työterveyspsykologilla ja sitten lääkärillä. Et usko miten vaikea on saada sanottua ääneen, etten enää jaksa... Onneksi kaikki suhtautuivat asiaan positiivisesti ja sain vähän kevennettyä työnkuvaani.
Samalla kypsyi päätös hakea osatyökyvyttömyyseläkettä. Mikä sanahirvitys :-) Kuntoutuskurssilla sosiaalityöntekijä ehdotti sitä jo neljä vuotta sitten, mutta silloin se tuntui ihan utopialta. Minäkö? Eihän nyt sentään! Mutta niin vain hömssi sai minut pehmitettyä ja talven aikana ramppasin HYKSin neurologilla, fysioterapeutilla ja toimintaterapeutilla lausuntojen perässä.
Vetkuttelin hakemuksen tekoa vielä oman aikani, mutta juhannuksen jälkeen paperipumaska lähti Kevan käsittelyyn. Ehdin kertaalleen soitella peräänkin, mutta jo elokuun alussa tuli vastaus. Kirjekuori oli lupaavan paksu - ja päätös myönteinen! Helpotus oli suuri, joten töiden aloitus kesäloman jälkeen sujui tänä vuonna huomattavasti kevyemmin kuin vuosi sitten. Työtehtävien muokkaaminen on parhaillaan työn alla, ja tavoitteena on, että aloittaisin osa-aikaisen työskentelyn vuoden vaihteessa.
Kaikesta huolimatta tunnen samalla luopumisen tuskaa. Työ ja työyhteisö on minulle iso juttu, ja olen sitoutunut työtehtäviini - kunnianhimoakin kai. Nyt pitää osata luopua tietystä asioista ja keskittyä enemmän omaan elämään ja itsestä huolehtimiseen. Ihan hullua, mutta tunnen melkein huonoa omaatuntoa! Lisäksi pitää tsempata itsensä kohtaamaan ihmisten ihmettelyjä ja kysymyksiä osatyökyvyttömyydestäni, hömssi kun ei tunnetusti lue otsikossa tikkukirjaimin.
Uusia tuulia ja mahdollisuuksia on siis luvassa, vaikka se sopeutumistakin vaatii. Mutta onhan tässä koko syksy aikaa...
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Comeback 5 vuoden jälkeen!
Kiitos teille, jotka olette blogiani lukeneet ja lähettäneet kommentteja! Blogi jäi valitettavasti aivan hunningolle kun palasin sairauslomalta töihin ja arjen kiireet veivät mennessään. Sain tuoreeltaan yhden kommentin, jossa kysyttiin kuulumisiani. Sen innostamana olen täällä ja hämmästykseksi totesin, että blogissa on ollut 2500 lukukertaa! Wau, olen aivan otettu :-)
Parissa aiemmassa kommentissa oli myös pyydetty laittamaan viestiä mutta ilman yhteystietoja se ei tietysti onnistu. Eli jos haluat että vastaan sinulle suoraan, niin jätä yhteystietosi kommenttiin. Kommentit eivät tule julki automaattisesti, ja lupaan, etten julkista kenenkään yhteystietoja!
Aika tosiaan rientää ja arvet haalenee :-) Etenkin pari viime vuotta ovat olleet hirmu kiireisiä ja raskaita työelämässä, ja se näkyy myös siinä, että viime vuoden aikana hömssi alkoi selkeästi edetä. Sain myös ensimmäisen lääkkeen hmsn-oireisiin, Rivatrilia yöllisten kramppien takia. Myös sääriä ja kyynärvarsia särkee lähes joka yö - ainakin isomman rasituksen jälkeen. Sormista tuntuu voimat hiipuvan ja ne lukittuvat helposti johonkin asentoon. Tavallaan se lukittuminen ei satu, mutta tuntuu kuitenkin inhottavalta.
No, entäs ne jalat? Leikkkaustne hyöty tuli esiin osittain vasta pitkän ajan kuluttua, kun esimerkiksi löysin ne oikeat "narut", joilla nyt pystyn paremminn hallitsemaan jalkateriä. Myös tasapaino on aiempaa parempi, eikä virheasennoista johtuvaa rasituskipua ole esiintynyt. Siinä tietysti myös pohjalliset ja ortopediset kengät ovat ehdottomat.
Varpaiden kanssa on sen sijaan itse asiassa enemmän ongelmia nyt, kun ne ovat jänteiden siirron takia lähes "hengettömät". Etenkin ukkovarpaiden kynnet kasvavat nopeasti ihon sisään kovan paineen takia. Ja varpaat olisivat ihan vinksin vonksin ilman näitä ihmekapineita, jotka pitävät ne ruodussa:
Kyseessä on jalkojenhoitajan tekemät silikoniset varvasorteesit, joita ilman en kävele kuin saunassa! Kuten kuvasta näkyy, oikean jalan orteesissa on enemmän kamaa eli sen alun perin paremman jalan varpaiden kanssa on nyt enemmän ongelmia. Ilman orteeseja muutkin kuin pikkuvarpaat olisi tähän mennessä ehkä jäykistyneet vasaravarpaiksi.
Yleinen väsymys on kuitenkin se pahin oire, joka rajoittaa elämää. Siksi isompi elämänmuutos on suunnitteilla, siitä lisää ensi jaksossa!
Parissa aiemmassa kommentissa oli myös pyydetty laittamaan viestiä mutta ilman yhteystietoja se ei tietysti onnistu. Eli jos haluat että vastaan sinulle suoraan, niin jätä yhteystietosi kommenttiin. Kommentit eivät tule julki automaattisesti, ja lupaan, etten julkista kenenkään yhteystietoja!
Aika tosiaan rientää ja arvet haalenee :-) Etenkin pari viime vuotta ovat olleet hirmu kiireisiä ja raskaita työelämässä, ja se näkyy myös siinä, että viime vuoden aikana hömssi alkoi selkeästi edetä. Sain myös ensimmäisen lääkkeen hmsn-oireisiin, Rivatrilia yöllisten kramppien takia. Myös sääriä ja kyynärvarsia särkee lähes joka yö - ainakin isomman rasituksen jälkeen. Sormista tuntuu voimat hiipuvan ja ne lukittuvat helposti johonkin asentoon. Tavallaan se lukittuminen ei satu, mutta tuntuu kuitenkin inhottavalta.
No, entäs ne jalat? Leikkkaustne hyöty tuli esiin osittain vasta pitkän ajan kuluttua, kun esimerkiksi löysin ne oikeat "narut", joilla nyt pystyn paremminn hallitsemaan jalkateriä. Myös tasapaino on aiempaa parempi, eikä virheasennoista johtuvaa rasituskipua ole esiintynyt. Siinä tietysti myös pohjalliset ja ortopediset kengät ovat ehdottomat.
Varpaiden kanssa on sen sijaan itse asiassa enemmän ongelmia nyt, kun ne ovat jänteiden siirron takia lähes "hengettömät". Etenkin ukkovarpaiden kynnet kasvavat nopeasti ihon sisään kovan paineen takia. Ja varpaat olisivat ihan vinksin vonksin ilman näitä ihmekapineita, jotka pitävät ne ruodussa:
Kyseessä on jalkojenhoitajan tekemät silikoniset varvasorteesit, joita ilman en kävele kuin saunassa! Kuten kuvasta näkyy, oikean jalan orteesissa on enemmän kamaa eli sen alun perin paremman jalan varpaiden kanssa on nyt enemmän ongelmia. Ilman orteeseja muutkin kuin pikkuvarpaat olisi tähän mennessä ehkä jäykistyneet vasaravarpaiksi.
Yleinen väsymys on kuitenkin se pahin oire, joka rajoittaa elämää. Siksi isompi elämänmuutos on suunnitteilla, siitä lisää ensi jaksossa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)