Maanantaina tein comebackin töihin, ja kunhan arki alkaa rullata, tuskin kohta muistankaan koko sairaslomaa. Ensimmäiset päivät pitkän poissaolon jälkeen kuluvat turistina, joka vain yrittää vimmatusti täyttää 3 kuukauden mittaista mustaa aukkoa ja saada kiinni siitä missä mennään. Eli selattavia sähköposteja ja printattavia dokareita piisaa. Ihmeen hyvin asiat kyllä palaavat mieleen, vaikka ekana päivänä olikin sellainen olo, että toimettomuuden pehmentämä pää käy erityisen hitaalla.
Uusi tassu on jaksanut hyvin mukana, turvotus on suurin ongelma. Onneksi jalan saa välillä nostettua tuolille, mikä helpottaa oloa jo kummasti. Mutta päivän paras hetki on kyllä illalla kotona, kun heittäydyn sohvalle, nostan jalan ylös ja laitan kylmäpakkauksen siihen päälle!
Tavalliseen elämänrytmiin paluu tarkoittaa vipinää ja sitä, että aika on kortilla. Kun työpäivä vie matkoineen 9-10 tuntia, ja unentarve on samaa luokkaa, niin loppuaika meneekin helposti pakollisten kuvioiden hoitamiseen. Sitten jos rumban jokin kohta vähän klikkaa, tulee kiire ja ajatukset jää jonnekin matkan varrelle. Sääli, mutta kai tähän täytyy taas tottua. Yksi asia pitää kuitenkin meikäläisen tahdin myös rauhallisena: kävely on verkkaista, enkä kerta kaikkiaan pysty ottamaan yhtään juoksuaskelta. Eilen kotimatkabussi meinasi jättää minut, kun olin vain 10 metrin päässä pysäkiltä, enkä voinut tehdä muuta kuin viittilöidä villisti. Onneksi kuski on hereillä :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti